Kontrolloimisen tarpeesta ja siitä luopumisesta

Meillä ihmisillä on taipumus pyrkiä kontrolloimaan monia asioita. Haluamme kontrolloida sitä, mitä tapahtuu ulkopuolellamme, ympäristössämme ja meissä itsessämme. Saatamme myös ajatella tietävämme parhaiten, miten jonkun muun tulisi toimia.

Pelästymme, jos koemme jotakin, mitä emme hallitse. Harmistumme, jos asiat eivät menekään niin kuin olimme suunnitelleet. Stressaannumme, jos meistä tuntuu, ettei meillä ole niin sanotusti homma hallussa.

Tuoko pyrkimys kontrolloida turvan ja hallinnan tunnetta — jonkinlaista vakautta elämään?

Ehkä kun meistä tuntuu, että hallitsemme tiettyä tilannetta tai asiaa, voimme olla vähemmän peloissamme tai epävarmoja. Toki kontrolloimisen taidosta on paljon hyötyäkin. Emme esimerkiksi purskahda nauruun täysin sopimattomassa tilanteessa tai tahtomattamme loukkaa toisia harkitsemattomilla sanoilla ja teoilla. On varsin hyödyllistä, että meillä on jonkinlainen kontrolli itsestämme.

Hallitsemisen ja kontrolloimisen tarve voi kuitenkin olla laajentunut koskemaan lähes kaikkia elämän osa-alueita — ja jopa elämää itsessään. Siitä voi muodostua vallitseva olotila, kuin tapamme olla maailmassa.

Kontrolloiminen voi olla hyvin automaattista eli emme tee sitä tietoisesti.

Saatamme esimerkiksi jatkuvasti rajoittaa itseämme, vaikka sen suhteen, minkälaisia tunteita tai ajatuksia on mielestämme hyväksyttävää kokea ja ilmaista. Itsensä tukahduttaminen tällä tavoin käy ajan mittaan todella raskaaksi ja kuluttavaksi. Kun jatkuvasti kontrolloimme ja tukahdutamme itseämme, saattaa herätä tarve kontrolloida myös omaa ympäristöä ja muita ihmisiä.

Kontrolloimisen tarve ja halu tuo meille paljon harmia. Todellisuudessa kun on hyvin harvoja — jos mitään — asioita, joita voimme täysin hallita. Elämällä on tapansa osoittaa meille aika ajoin, ettei sitä voi kontrolloida. Kohtaamme yllättäviä käänteitä; sellaisia, jotka otamme ilolla vastaan sekä sellaisia, joita emme olisi toivoneet kohdallemme.

Elämän perimmäinen luonne on, ettemme voi ikinä täydellä varmuudella tietää, mitä tulee tapahtumaan.

Voimme käyttää valtavan määrän energiaa murehtimiseen, loputtomaan analysointiin ja suunnitelmien tekemiseen, eikä silti ole mitään varmuutta, miten kaikki lopulta toteutuu. Vaikka kuinka tekisimme kaiken mielestämme “oikein”, jotta elämä menisi kuten haluamme ja suunnittelimme, ei ole mitään takeita, että niin tapahtuu.

Käytännön tasolla emme voi myöskään olla vaikuttamassa joka ikiseen pieneen yksityiskohtaan elämässämme tai varsinkaan muiden elämässä. Tästä usein harmistumme. Petymme, suutumme ja saamme itsemme kierroksille, kun jokin asia ei ollutkaan juuri niin kuin olisimme halunneet tai oletimme sen olevan.

Kontrollista luopuminen ei tarkoita, että luopuisimme toimimisesta asioiden eteen tai päämääristämme, tavoitteistamme ja unelmistamme.

Kontrolloimisesta irti päästäminen on yksinkertaisuudessaan avointa läsnäoloa tässä hetkessä.

Olemme tässä ja katsomme miten käy.

Antaudumme elämälle sellaisena kuin se tulee vastaan.

Harjoittelemme hyväksymään sen, ettemme voi kontrolloida kaikkea.

Tämän hyväksyminen ei välttämättä tapahdu hetkessä. On vaikea luopua vallasta, vaikka se olisikin vain illuusiota.

Jos kuitenkin edes hitusen verran hellittää otetta ja luopuu kontrollista, voi huomata oman kokemuksen muuttuvan. Millaista olisi kohdata jokainen hetki juuri sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin haluaisi sen olevan?

Ehkä opimme, että voimme olla täysin turvassa ja rauhassa, vaikka emme kokisi hallitsevamme jokaista tilannetta tai asiaa. Voimme pikkuhiljaa huomata, että vaikka vähän hölläisimme otetta ja luopuisimme kontrollista, niin maailma ei kaadukaan.